Se alkoi joulusta, lähdin jouluksi vanhempieni luokse Vaasaan ja olin siellä viikon. Minun oli tarkoitus tulla uudeksi vuodeksi takaisin Turkuun kun oletin että avopuolisoni olisi yksin. Kehittelin meille mielessäni kaikkea mukavaa mm. kun hän tulee töistä kotiin, on ruoka valmiina ja minä alusvaatteisillani eteisessä odottamassa, eli siis tuollaisia aika eroottisia suunnitelmia. :D
Ja mikä meni vikaan? Saan kuulla että meille tuleekin joku hänen kaverinsa kylään ja lähtee vasta muutaman päivän päästä. Se otti kyllä todella kovaa pannuun kun meillä ei pahemmin ole enää aikaa ollut toisillemme kun olemme töissä ja minulla on vielä vuorotyö.
Jäin sitten uudeksi vuodeksi Vaasaan siskontyttöni iloksi.
Ja tämä ei loppunut vielä.
Hänen kaverinsa lähti, heti perään tuli miehekkeeni lapsi viikonlopuksi jonka oli tarkoitus lähteä maanantai aamuna. No lähtikö? Ei. Ajattelin tänään toteuttaa suunnitelmani, mutta mönkään meni taas ja huomenna alkaa työt. Ja mieheni ihmettelee että miksi olen ihan möks. Sanoin hänelle että jos kerrankin kuulen hänen sanovan että kun me ei päästä enää ollenkaan viettämään aikaa yhdessä, lyön häntä paistinpannulla.
Tämän päivän uusi suunnitelma on: siivous ja nukkumaan meno. Hauskaa eikö?
Ainiin..minulla ei todellakaan ole miehen kaveria tai lasta vastaan todellakaan mitään. Ajoitus nyt vain sattui olemaan helvetin huono.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti